DigiHelsingin arvot
Toimimme ja työskentelemme DigiHelsingissä yhteisten arvojemme mukaisesti. Arvojamme ovat asiantuntijuus, vastuullisuus ja hyvyys.


Asiantuntijuus
Yhteinen tavoitteemme on tarjota kaupungille toimivia, korkealaatuisia, innovatiivisia ja kustannustehokkaita ICT-ratkaisuja. Kysymme ja autamme yli tiimirajojen sekä ideoimme ja ratkaisemme asioita ennakoiden, avoimesti ja yhdessä. Tuemme oppimista sekä hiljaisen tiedon jakamista työyhteisössämme. Asiantuntijuuden ja hyvän asiakaspalvelun ansiosta asiakastyytyväisyytemme on korkea.
Vastuullisuus
Käsittelemme luottamuksellista tietoa oikein emmekä paljasta sitä ulkopuolisille. Viestimme selkeästi ja avoimesti sekä riittävällä laajuudella, niin virallisissa kuin epävirallisissa yhteyksissä ja kanavissa. Yhteishenki ja asiakaspalvelu ovat jokaisen vastuulla, joten puhumme toisistamme ja asiakkaistamme kunnioittavasti sekä panostamme asiakaspalveluun.
Hyvyys
Hyvyys näkyy oikeudenmukaisessa, vuorovaikutteisessa ja tasa-arvoisessa toiminnassamme. Edistämme avointa keskustelukulttuuria kuuntelun ja kohteliaan käytöksen kautta. Pyrimme ymmärtämään toistemme näkemyksiä ja osaamme olla asioista eri mieltä rakentavasti ja toista kunnioittaen. Olemme huomaavaisia sekä kehumme ja kiitämme. Haluamme olla työyhteisö, mihin on kiva tulla töihin.
Vastuullisuus
DigiHelsingin vastuullisuus rakentuu neljästä vastuullisuusteemasta, jotka linkittyvät vahvasti ydinliiketoimintaamme ja ovat olennainen osa yrityskulttuuriamme.
DigiHelsingin tarina
Olemme digitaalisten palveluiden kehittämiseen erikoistunut asiantuntijayritys, joka rakentaa sujuvampaa digiarkea Helsingin kaupungille.